23.02.2017
Akavan Erityisalojen verkkolehti
1/2017

Kellot

Työaika joustaa, joustaako ihmismieli

Kun 24/7-työaikakulttuurille antaa pikkusormen, se vie herkästi koko käden.

Uusi ja mielenkiintoinen työ vie mukanaan. Ei haittaa, vaikka päivät vähän venyvät. Pitäähän sitä joustaa ja tehdä töitä, silloin kun niitä on! Työnantajallekin haluaa näyttää, että ovat valinneet juuri oikein ihmisen: Sitoutuneen, hyvän tyypin.

Ja kun työ yksinkertaisesti vain on niin mielenkiintoinen, juuri koulutusta vastaava! Illalla tulee edistettyä projekteja, sillä päivällä ei aina kerkiä kaikkea. Työkavereilta, pomolta ja asiakkailtakin saattaa tulla viestejä pitkin iltaa, niihinkin on reagoitava. Samoin viikonloppuisin, vähintään sunnuntaina iltapäivästä alkaen. Ja aina illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa, tehdään vihoviimeinen viestitsekki.

Vuorokaudenajat ja viikonpäivät ovat menettäneet merkityksensä.

 

Työn tekemisen välineet, läppäri, viimeisen päälle älykännykkä, ehkä taulutietokonekin kulkevat näppärästi mukana. Pakkohan niitä on hyödyntää. Ehkä työnantaja jopa velvoittaa, jos nyt ei ihan suoraan sanomalla, mutta epäsuorasti: Kuittaatko!

Kuulostaako tutulta? Yhä useamman työarki on juuri tällaista. Moni myös väsyy tahtiin nopeasti. Alkaa tuntua, että työn ja vapaa-ajan ero hälvenee hälvenemistään. On raskasta olla tavoitettavissa 24/7.

Tarvittaessa tavoitettavissa

Yhteiskunta ja työelämä sen mukana ovat muuttuneet salamavauhtia. Uudet yhteydenpitovälineet ja -ohjelmistot, monenlaiset työsuhteen muodot ja globalisaatio ovat muuttaneet tapojamme olla yhteydessä toisiimme. Monessa yrityksessä on toimipisteitä ja yhteistyökumppaneita eri puolilla maailmaa verkostona.

Se on johtanut 24/7-kulttuuriin, jossa vuorokaudenajat ja viikonpäivät menettävät merkitystään. Tämä näkyy kaikkialla yhteiskunnassa. Kun töitä voi tehdä missä ja milloin vain, työajan määritteleminen ei ole enää yksinkertaista. Toisissa yrityksissä tähän on havahduttu ja alettu pohtia pelisääntöjä. On sovittu yhdessä esimerkiksi siitä, pitääkö toisella aikavyöhykkeellä elävän yhteistyökumppanin sähköpostiviesteihin vastata vielä nukkumaanmenon kynnyksellä. Onko kyse normaalista joustosta, ja miten se kompensoidaan?

Yksityisyyden rajat

Kysyimme kahdelta Akavan Erityisalojen jäseneltä, miten 24/7-kulttuuri vaikuttaa heidän työhönsä. Haastateltaviemme viesti on selvä: Omista rajoistaan on pidettävä kiinni, sillä muuten ei jaksa. Elämää on ja pitää olla myös työpaikan ulkopuolella. Pelisäännöt on sovittava työpaikalla, mutta työntekijän on itse oltava aktiivinen omissa valinnoissaan.

Nykyiset yhteydenpitovälineet ja erilaiset ohjelmistot ovat hyvä renki, mutta huono isäntä.

Lue myös jäsenten haastattelut: "Känny kiinni!" ja "Rajat somepäivystykselle"

TEKSTI Leena Filpus
KUVA iStock

 
Kerro kaverille
Pääkirjoitus: Halu vaikuttaa viriämässä?
Pääkirjoitus: Halu vaikuttaa viriämässä?
1/2017
1/2017
Pääkirjoitus: Halu vaikuttaa viriämässä?
Toiminnanjohtajalta: Vauhtia yhdistelmävakuutukseen
Toiminnanjohtajalta: Vauhtia yhdistelmävakuutukseen
1/2017
1/2017
Toiminnanjohtajalta: Vauhtia yhdistelmävakuutukseen
Uraauurtava Haavi-hanke käynnistymässä
Uraauurtava Haavi-hanke käynnistymässä
1/2017
1/2017
Uraauurtava Haavi-hanke käynnistymässä
Jäsenen asiointi verkossa uudistuu kokonaan
Jäsenen asiointi verkossa uudistuu kokonaan
1/2017
1/2017
Jäsenen asiointi verkossa uudistuu kokonaan
Känny kiinni!
Känny kiinni!
1/2017
1/2017
Känny kiinni!
Rajat somepäivystykselle
Rajat somepäivystykselle
1/2017
1/2017
Rajat somepäivystykselle
Työaikalaki tähän päivään
Työaikalaki tähän päivään
1/2017
1/2017
Työaikalaki tähän päivään
Kulttuuria arvostetaan kunnissa
Kulttuuria arvostetaan kunnissa
Kulttuuria arvostetaan kunnissa
Elämäsi kuntaan! – 11 kaupungin kulttuuripanostukset
Elämäsi kuntaan! – 11 kaupungin kulttuuripanostukset
Elämäsi kuntaan! – 11 kaupungin kulttuuripanostukset
Suomalaiset arvostavat yhä enemmän kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita
Suomalaiset arvostavat yhä enemmän kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita
Suomalaiset arvostavat yhä enemmän kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita
Akavan Erityisalojen kuntavaaliteemat 2017
Akavan Erityisalojen kuntavaaliteemat 2017
Akavan Erityisalojen kuntavaaliteemat 2017
Etäjohtajan pitää innostaa
Etäjohtajan pitää innostaa
1/2017
1/2017
Etäjohtajan pitää innostaa
10 askelta onnistuneeseen etäjohtamiseen
10 askelta onnistuneeseen etäjohtamiseen
1/2017
1/2017
10 askelta onnistuneeseen etäjohtamiseen
SASK puolustaa kotiapulaisten oikeuksia
SASK puolustaa kotiapulaisten oikeuksia
1/2017
1/2017
SASK puolustaa kotiapulaisten oikeuksia
Opiskelijatoimikunnan työnsarka ja tulevaisuuden elämä
Opiskelijatoimikunnan työnsarka ja tulevaisuuden elämä
1/2017
1/2017
Opiskelijatoimikunnan työnsarka ja tulevaisuuden elämä
Uravalmennus auttaa työn taitekohdissa
Uravalmennus auttaa työn taitekohdissa
1/2017
1/2017
Uravalmennus auttaa työn taitekohdissa
Uusia koulutuksia työtä hakeville jäsenille
Uusia koulutuksia työtä hakeville jäsenille
1/2017
1/2017
Uusia koulutuksia työtä hakeville jäsenille
Liiton hallituksessa uusia kasvoja
Liiton hallituksessa uusia kasvoja
1/2017
1/2017
Liiton hallituksessa uusia kasvoja
Tervetuloa koko jäsenistön Inspiraatiopäivään!
Tervetuloa koko jäsenistön Inspiraatiopäivään!
1/2017
1/2017
Tervetuloa koko jäsenistön Inspiraatiopäivään!
Akavan Erityisalat mukana kesän SuomiAreenassa
Akavan Erityisalat mukana kesän SuomiAreenassa
1/2017
1/2017
Akavan Erityisalat mukana kesän SuomiAreenassa
Suosittele jäsenyyttä – nyt palkintona myös Museokortti!
Suosittele jäsenyyttä – nyt palkintona myös Museokortti!
1/2017
1/2017
Suosittele jäsenyyttä – nyt palkintona myös Museokortti!

Akavan Erityisalat

Maistraatinportti 4 A, 6. krs 00240 Helsinki

P. 0201 235 340

www.akavanerityisalat.fi