12.09.2014
Akavan Erityisalojen verkkolehti
3/2014

Lintsipäivä

Iloa ja vauhtia Lintsillä

Lintsipäivä ylsi jälleen suureen suosioon. Akavan Erityisalojen ja jäsenyhdistysten oma suurtapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran ja houkutteli Linnanmäelle tuhansia jäseniä perheineen ja ystävineen. Sadekin malttoi pysytellä poissa lähes koko tapahtuman ajan.

Monille Linnanmäen kävijöille päivän ykköstavoite oli päästä testaamaan Kingiä, huikeaa uutta vapaapudotustornia. Kingi nostatti matkustajansa hitaasti tornin huipulle ja pudotti yllättäen alas 75 metrin korkeudesta. Alastulossa vauhti kiihtyi lähes 23 metriin sekunnissa. Ei siis ihme, että kiljunta korkeuksissa oli melkoinen!

Lintsipäivänä arvottiin iPad Air kaikkien ilmoittautuneiden jäsenten kesken, ja toinen iPad Air tapahtumassa liittyneiden uusien jäsenten kesken. Palkinnot on toimitettu voittajille.

Mäntylät

 

Kuvassa Niina Mäntylä sekä anoppi Raija Mäki sekä lapset Venla, Veikka, Keiju, Sisu ja Pipsa.

 

Karusellin kutsu

Niina Mäntylä oli saapunut paikalle peräti kymmenhenkisen seurueen kanssa. Oman perheen lisäksi Lintsipäivään osallistui veli perheineen.

– Erityisesti lapsille tämä on kiva tapahtuma, karuselliin pääsyä odotellaan. Kesän toisena kohokohtana perheellä oli ollut Kreikan matka Lefkasiin. Ajankohtakin osui nappiin, sillä juuri samoihin aikoihin Suomessa hytistiin poikkeuksellisen
kylmissä kesäsäissä. Reissussa lapset nauttivat etenkin uima-altaassa polskimisesta.

Frimanit

 

Kuvassa Annukka Friman, Kimmo Seppänen, Satu Friman, Helene Seppänen sekä lapset Peetu ja Joona.

 

Kesän kohokohta

Annukka Friman oli myös saapunut Lintsille isomman sukulaisporukan kesken, seurueessa oli kaikkiaan kuusi henkeä Helsingin alueelta.

– Lapset ovat odottaneet tapahtumaa innokkaasti, tämä on yksi kesän kohokohdista. Linnanmäellä erityisesti maailmanpyörä ja hattarat kiinnostavat, lapsille ovat tärkeitä pienet ilot, Annukka hymyili.

Usvola ja Leppänen

 

Kuvassa Sanni ja Esa Leppänen, Heidi Ilves-Leppänen sekä Tero Usvola.

 

Sikakiva Kingi

Tero Usvola ja Heidi-Ilves Leppänen kuuluivat niihin urhoollisiin, joiden oli päästävä kokeilemaan nopeaa vapaapudotusta uuden Kingin kyydissä.

– Sikakivaa oli! Kyllä mahanpohjasta kouraisi, mutta hyvällä tavalla, Tero kommentoi Kingistä palatessaan. Vantaalta saapuneen porukan kesä oli sujunut leppoisissa merkeissä. Kesäloma oli onnistunut; ”38 hellepäivää”, tiivisti Esa Leppänen. Lomaa oli vietetty Puruveden kirkkaiden vesien äärellä.

Teksti: Pirjo Leppänen
Kuvat: Veikko Somerpuro

 
Kerro kaverille
Pääkirjoitus: Vapauden illuusio
Pääkirjoitus: Vapauden illuusio
3/2014
3/2014
Pääkirjoitus: Vapauden illuusio

Toiminnanjohtajalta: Väki kipuilee kuntahallinnossa
Toiminnanjohtajalta: Väki kipuilee kuntahallinnossa
3/2014
3/2014
Toiminnanjohtajalta: Väki kipuilee kuntahallinnossa

Jäsenetu: Kirjallinen ilta
Jäsenetu: Kirjallinen ilta
3/2014
3/2014
Jäsenetu: Kirjallinen ilta
Työtuomioistuin linjasi äitiysvapaan palkanmaksua
Työtuomioistuin linjasi äitiysvapaan palkanmaksua
3/2014
3/2014
Työtuomioistuin linjasi äitiysvapaan palkanmaksua
Pride korosti työelämän tasa-arvoa
Pride korosti työelämän tasa-arvoa
Pride korosti työelämän tasa-arvoa
Pen of Finland
Pen of Finland
Pen of Finland
Palkkahinnoittelu uudistuu kuntasektorilla - moni jäsen hyötyy
Palkkahinnoittelu uudistuu kuntasektorilla - moni jäsen hyötyy
3/2014
3/2014
Palkkahinnoittelu uudistuu kuntasektorilla - moni jäsen hyötyy
Töissä pitää joustaa, mutta missä menee raja?
Töissä pitää joustaa, mutta missä menee raja?
3/2014
3/2014
Töissä pitää joustaa, mutta missä menee raja?
Pää kylmänä eropakettineuvotteluissa
Pää kylmänä eropakettineuvotteluissa
3/2014
3/2014
Pää kylmänä eropakettineuvotteluissa
Yksin kotona
Yksin kotona
Yksin kotona
Näkymättömät miehet ja naiset
Näkymättömät miehet ja naiset
3/2014
3/2014
Näkymättömät miehet ja naiset
Kilpajuoksu työelämään kiihtyy
Kilpajuoksu työelämään kiihtyy
Kilpajuoksu työelämään kiihtyy
Jokainen uusi jäsen tukee hyvää asiaa
Jokainen uusi jäsen tukee hyvää asiaa
3/2014
3/2014
Jokainen uusi jäsen tukee hyvää asiaa
Harmaa talous syö systeemiä sisältäpäin
Harmaa talous syö systeemiä sisältäpäin
3/2014
3/2014
Harmaa talous syö systeemiä sisältäpäin
Pimeistä ylitöistä iso lovi ansioihin
Pimeistä ylitöistä iso lovi ansioihin
3/2014
3/2014
Pimeistä ylitöistä iso lovi ansioihin
Moniammatillisuudesta voimaa: ”Limutaisto” johti menestysreseptiin
Moniammatillisuudesta voimaa: ”Limutaisto” johti menestysreseptiin
Moniammatillisuudesta voimaa: ”Limutaisto” johti menestysreseptiin
Etätyö vaatii uutta johtajuutta
Etätyö vaatii uutta johtajuutta
Etätyö vaatii uutta johtajuutta
Jäsentutkimus 2014: Työttömyysturva ja edunvalvonta on tärkeintä
Jäsentutkimus 2014: Työttömyysturva ja edunvalvonta on tärkeintä
3/2014
3/2014
Jäsentutkimus 2014: Työttömyysturva ja edunvalvonta on tärkeintä
Jäsenedut.fi – Akavalaisten liittojen jäsenedut yhdeltä luukulta
Jäsenedut.fi – Akavalaisten liittojen jäsenedut yhdeltä luukulta
3/2014
3/2014
Jäsenedut.fi – Akavalaisten liittojen jäsenedut yhdeltä luukulta
Olitko kesän töissä? Muista maksaa kesätöistäsi jäsenmaksu!
Olitko kesän töissä? Muista maksaa kesätöistäsi jäsenmaksu!
3/2014
3/2014
Olitko kesän töissä? Muista maksaa kesätöistäsi jäsenmaksu!

Akavan Erityisalat

Maistraatinportti 4 A, 6. krs 00240 Helsinki

P. 0201 235 340

www.akavanerityisalat.fi