21.05.2015
Akavan Erityisalojen verkkolehti
2/2015

Turvallisin mielin matkalle jäsenkortin kanssa

Kaoottinen liikenne, erilainen bakteerikanta, taskuvarkaus... Matkalla voi sattua mitä vain. Akavan Erityisalat on ottanut jäsenilleen Turvasta jäsenvakuutuksen, joka sisältää matkustajavakuutuksen vapaa-ajan matkoille.

JäsenkorttiOta jäsenkorttisi mukaan matkalle, sillä se toimii myös matkavakuutuskorttina. Akavan Erityisalojen jäsenvakuutuksessa ovat vakuutettuna myös mukana matkustavat alle 20-vuotiaat omat ja samassa taloudessa asuvat lapset.

Vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta. Ylimeneville matkapäiville kannattaa ottaa määräaikainen matkustajavakuutus. Vakuutus ei ole voimassa ehdoissa erikseen poisrajatuissa urheilulajeissa tai harrastuksissa.

”Pitkän säästämisen jälkeen lähdin kaveriporukalla unelmalomalle Dominikaaniseen Tasavaltaan. Minulla oli mukana ammattiliittoni jäsenkortti. Matkan alkupuolella aloin palella ja voida huonosti. Sain lääkäriltä tautiini lääkekuurin. Lääkkeet olivat tuontitavaraa ja todella kalliita, mikä teki ison loven matkakassaani. Tauti kuitenkin lähti ja loppuloma oli pelastettu. Pistin lääkärintodistuksen ja kuitit tarkasti talteen. Kun tulin kotiin, otin yhteyttä Turvaan, täytin vaaditut lomakkeet ja liitin mukaan todistuksen ja kuitit. Sairauden takia menettämäni rahat tulivat tilille tuota pikaa.”

Muista ottaa matkalle mukaan jäsenkorttisi, sillä se on myös matkavakuutuskortti. Näin hoitava laitos voi todeta, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus ja että hoidoille löytyy maksaja.

Matkavakuutuskortti ei kuitenkaan ole maksukortti, joten on hyvä varautua siihen, että kulut joutuu maksamaan ensin itse ja hakemaan korvausta myöhemmin vakuutusyhtiöstä. Jos joudut itse maksamaan hoitokulut, säilytä kuitit ja lähetä ne vahinkoilmoituksen mukana Turvaan.

Mitä vakuutuksesta korvataan?

Vakuutus korvaa matkan aikana alkaneen äkillisen sairauden tai sattuneen tapaturman aiheuttamia hoitokuluja. Näitä ovat esimerkiksi lääkärinpalkkiot, tutkimuskulut ja lääkärin määräämät lääkkeet.

Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisen tai keskeytymisen kuluja, mikäli se johtuu äkillisestä sairaudesta tai tapaturmasta.

Matkatavarat vakuutettava erikseen

Jäsenvakuutukseen ei sisälly matkatavaravakuutusta, joten matkatavarat on vakuutettava erikseen, elleivät ne jo sisälly normaaliin kotivakuutukseen. Esimerkiksi Turvan laajan tason kotivakuutus korvaa myös ulkomaan matkojen matkatavaroille aiheutuneita vahinkoja 4 500 euroon asti.

SOS auttaa matkaajia

SOS International on pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden omistama kansainvälinen ”hälytyskeskus”, josta voit saada apua, jos sairastut ja tarvitset lääkäriä tai sairaalahoitoa. SOS:issa on ympärivuorokautinen päivystys suomen kielellä ja siellä tunnetaan myös Akavan Erityisalojen vakuutus. SOS:iin voi ottaa yhteyttä myös muissa kuin hätätapauksissa. He voivat esimerkiksi neuvoa lähimmän luotettavan lääkäriaseman sijainnin.

SOS:n asiantuntijat selvittävät tapaustasi ja pyytävät tarvittaessa avuksi SOS:n yhteyslääkärin. SOS keskustelee tarvittaessa
hoitavan lääkärin kanssa ja välittää potilaan hoidon kannalta tärkeät tiedot hoitolaitokselle. Jos hoitolaitos ei hyväksy matkavakuutuskorttiasi eikä suostu lähettämään laskua Turvaan, voit pyytää hoitolaitosta soittamaan SOS:iin.

Lisätietoja jäsenvakuutuksesta

Vakuutusehdot ja korvauksenhakuohjeet löytyvät Turvan tekemiltä palvelusivuilta www.turva.fi/akavanerityisalat. Tutustu vakuutusehtoihin ja vakuutuksessa oleviin rajoituksiin ennen matkalle lähtöä.

Lisätietoja vakuutuksesta saat Turvan toimipaikoista, asiamiehiltä tai palvelunumerosta 01019 5110. Toimipaikkojen
yhteystiedot ja lisätietoja Turvasta löydät osoitteesta turva.fi.

Teksti ja kuva: Turva/Janica Lamberg

 
Kerro kaverille
Pääkirjoitus: Mikä hieno työvoitto!
Pääkirjoitus: Mikä hieno työvoitto!
2/2015
2/2015
Pääkirjoitus: Mikä hieno työvoitto!
Puheenjohtajalta: Hyvä Jäsen!
Puheenjohtajalta: Hyvä Jäsen!
2/2015
2/2015
Puheenjohtajalta: Hyvä Jäsen!
Tilinpäätös: Kasvava työttömyys rasittaa taloutta
Tilinpäätös: Kasvava työttömyys rasittaa taloutta
2/2015
2/2015
Tilinpäätös: Kasvava työttömyys rasittaa taloutta

Hakemustulvasta huolimatta työttömyyskassa palvelee kohtuuajassa
Hakemustulvasta huolimatta työttömyyskassa palvelee kohtuuajassa
2/2015
2/2015
Hakemustulvasta huolimatta työttömyyskassa palvelee kohtuuajassa
Akavan Erityisaloille uusi Koulutuspoliittinen ohjelma
Akavan Erityisaloille uusi Koulutuspoliittinen ohjelma
Akavan Erityisaloille uusi Koulutuspoliittinen ohjelma
Kulttuuria ja hallintoa eduskuntavaalikeskusteluun
Kulttuuria ja hallintoa eduskuntavaalikeskusteluun
2/2015
2/2015
Kulttuuria ja hallintoa eduskuntavaalikeskusteluun
Tolkullista palkkaa ja työrauhaa av-kääntäjien tessistä
Tolkullista palkkaa ja työrauhaa av-kääntäjien tessistä
2/2015
2/2015
Tolkullista palkkaa ja työrauhaa av-kääntäjien tessistä
Lomalle lompsis!
Lomalle lompsis!
Lomalle lompsis!
Pikaopas henkilöstön vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla
Pikaopas henkilöstön vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla
2/2015
2/2015
Pikaopas henkilöstön vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla
Henkilöstöedustus kuntoon ammattikorkeakouluissa!
Henkilöstöedustus kuntoon ammattikorkeakouluissa!
Henkilöstöedustus kuntoon ammattikorkeakouluissa!
Voiko työntekijä irtisanoa määräaikaisen työsopimuksen?
Voiko työntekijä irtisanoa määräaikaisen työsopimuksen?
2/2015
2/2015
Voiko työntekijä irtisanoa määräaikaisen työsopimuksen?
Inspiraatiopäivä: Rohkeasti kohti digiaikaa
Inspiraatiopäivä: Rohkeasti kohti digiaikaa
Inspiraatiopäivä: Rohkeasti kohti digiaikaa
Pelisääntöjen vapaat markkinat
Pelisääntöjen vapaat markkinat
2/2015
2/2015
Pelisääntöjen vapaat markkinat
Kesätöihin tai harjoitteluun menossa?
Kesätöihin tai harjoitteluun menossa?
2/2015
2/2015
Kesätöihin tai harjoitteluun menossa?
Miksi jäsenen pitää päivittää omat tietonsa?
Miksi jäsenen pitää päivittää omat tietonsa?
Miksi jäsenen pitää päivittää omat tietonsa?

Akavan Erityisalat

Maistraatinportti 4 A, 6. krs 00240 Helsinki

P. 0201 235 340

www.akavanerityisalat.fi