22.09.2016
Akavan Erityisalojen verkkolehti
3/2016

Anna JoutsenniemiJoko ymmärretään hallinnon merkitys?

Hallinnon ylimitoitettu leikkaaminen alkaa nyt toden teolla näkyä korkeakouluissa. Sekä opiskelijoilta että professoreilta on kuultu huolestuneita puheenvuoroja.

”..neuvontaa ei saa, opinnot eivät kirjaudu rekisteriin, opintotuki vaarantuu, tutkintojen saaminen viivästyy.., kuvailee opiskelija Maria Loima Helsingin Sanomissa. ”Leikkausten aikaansaama lamaannuksen tila on käsinkosketeltavan kauhea.” Yliopistojen henkilöstörakenteita tutkinut hallintotieteen professori Timo Aarrevaara sanoo samaisessa lehdessä suoraan, että säästöt ovat jo riskirajalla. ”On naiivia ajatella, että hallintoa vähentämällä ja ulkoistamalla säästetään. Esimerkiksi kansainvälisen tutkimusrahoituksen haun hallinnointi ei hoidu itsekseen, vaan se vaatii oman ammattitaitonsa.” Samaa voi sanoa yliopistojen viranomaistehtävistä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, laadunhallinnasta..

Ei ole kenenkään etu, että näitä tehtäviä valuu henkilöille, joilta puuttuu niihin vaadittava ammattitaito.

Rehtoriksi hallinnon ammattilainen.

 

Aarrevaara perääkin yliopistoon uudenlaisia korkeakoulutettuja rooleja tutkijoiden ja opettajien rinnalle. ”Esimerkiksi Ruotsissa etsitään rehtoreiksi hallintoihmistä, ei niinkään akateemista tutkijaa.”

Vihdoin hallinnon merkityksestä ja ammattitaidosta puhuvat muutkin kuin me henkilöstöjärjestöt. Tätä samaa viestiä olemme Akavan Erityisaloissa tuoneet esiin vuosikausia. On hirvittävää haaskausta, että vasta kun vahinko on jo tapahtunut ja ihmiset irtisanottu, huomataan, miten tärkeitä he olivat.

Toki edelleen näkyy myös surutta leimaavan ”hallintoallergian” ilmentymiä. Markkinoinnin professori Pekka Mattila arveli (HS 7.9.), että hallinnossa on paljon löysää. Todisteeksi hän sanoi huomanneensa, että ”viimeksi maanantaina hallinnon käytävä oli jo kello neljältä tyhjillään”. Aikamoista retoriikkaa professorilta! On surullista, että sitoutuneiden, sivistyneiden ja osaavien hallinnon ammattilaisten on kuunneltava tällaista.

Lupaamme edelleen pitää hyvän hallinnon merkitystä esillä. Kysymys hallinnon ja tukipalvelujen arvostuksesta koskettaa laajasti jäseniämme – sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Anna Joutsenniemi

 
Kerro kaverille
Toiminnanjohtajalta: Jäsenyytesi tuo turvaa ja hyötyjä
Toiminnanjohtajalta: Jäsenyytesi tuo turvaa ja hyötyjä
3/2016
3/2016
Toiminnanjohtajalta: Jäsenyytesi tuo turvaa ja hyötyjä
Akavan Erityisalat: Koulutuksen lisäleikkaukset peruttava
Akavan Erityisalat: Koulutuksen lisäleikkaukset peruttava
3/2016
3/2016
Akavan Erityisalat: Koulutuksen lisäleikkaukset peruttava
Edunvalvontaa itsensätyöllistäjille ja yrittäjille
Edunvalvontaa itsensätyöllistäjille ja yrittäjille
3/2016
3/2016
Edunvalvontaa itsensätyöllistäjille ja yrittäjille
Uutta vuonna 2017: Jäsenasioiden hoito helpottuu
Uutta vuonna 2017: Jäsenasioiden hoito helpottuu
Uutta vuonna 2017: Jäsenasioiden hoito helpottuu
Yhdistelmävakuutus - turvaverkko itsensätyöllistäjille
Yhdistelmävakuutus - turvaverkko itsensätyöllistäjille
3/2016
3/2016
Yhdistelmävakuutus - turvaverkko itsensätyöllistäjille
Väliinputoaja kärsii ahkeruudesta
Väliinputoaja kärsii ahkeruudesta
3/2016
3/2016
Väliinputoaja kärsii ahkeruudesta
Elanto tulee pienistä puroista
Elanto tulee pienistä puroista
3/2016
3/2016
Elanto tulee pienistä puroista
Palkkaus ja pätkätyöt huolena yksityissektorilla
Palkkaus ja pätkätyöt huolena yksityissektorilla
Palkkaus ja pätkätyöt huolena yksityissektorilla
 
3/2016
3/2016
Moni sietää liian pitkään kiusaamista
Moni sietää liian pitkään kiusaamista
3/2016
3/2016
Moni sietää liian pitkään kiusaamista
 
3/2016
3/2016
Hierarkia minimissä Reaktorissa
Hierarkia minimissä Reaktorissa
3/2016
3/2016
Hierarkia minimissä Reaktorissa
Ammattiliitto voi kitkeä korruptiota
Ammattiliitto voi kitkeä korruptiota
3/2016
3/2016
Ammattiliitto voi kitkeä korruptiota
Tulevaisuuden kuntatyössä paljon mahdollisuuksia
Tulevaisuuden kuntatyössä paljon mahdollisuuksia
3/2016
3/2016
Tulevaisuuden kuntatyössä paljon mahdollisuuksia
Alueuudistus siirtää valtion tehtäviä ja henkilöstöä maakunnille
Alueuudistus siirtää valtion tehtäviä ja henkilöstöä maakunnille
3/2016
3/2016
Alueuudistus siirtää valtion tehtäviä ja henkilöstöä maakunnille
"Totuus uhattuna" kiinnosti yleisöä SuomiAreenassa
"Totuus uhattuna" kiinnosti yleisöä SuomiAreenassa
3/2016
3/2016
"Totuus uhattuna" kiinnosti yleisöä SuomiAreenassa
Halpatyövoimaksi kelpaava sukupolvi?
Halpatyövoimaksi kelpaava sukupolvi?
3/2016
3/2016
Halpatyövoimaksi kelpaava sukupolvi?
Mitä luottamusmiehet oikein tekevät?
Mitä luottamusmiehet oikein tekevät?
Mitä luottamusmiehet oikein tekevät?
Kassan jäsen voi tietämättään syyllistyä petokseen
Kassan jäsen voi tietämättään syyllistyä petokseen
Kassan jäsen voi tietämättään syyllistyä petokseen

Akavan Erityisalat

Maistraatinportti 4 A, 6. krs 00240 Helsinki

P. 0201 235 340

www.akavanerityisalat.fi